Necropit-forumin/yhteisön toiminta on muodollisten sääntöjen osalta varsin kontrolloimatonta, mutta toisaalta tiettyjen asioiden oletetaan olevan itsestäänselviä yhteisön jäsenille. Koska kyseessä on enemmän, tai vähemmän underground-henkinen yhteisö, esimerkiksi kaupallisuutta kritisoidaan lähes poikkeuksetta - toisaalta huomattavan paljon väittelyä käydäänkin juuri siitä, mihin raja tulee vetää. Usein esille noussut kysymys on muun muassa se, että missä määrin esimerkiksi jonkun yhtyeen suosio kertoo kaupallisuudesta - onko menestys markkinoilla väistämättä osoitus siitä, että jostakin yhtyeestä on tullut kaupallinen?

Vaikka yhteisöä muodollisesti eniten yhdistävä tekijä on juuri tietty bändi, suurin osa kirjoituksista ja toiminnasta liittyy musiikkiin ylipäätään - musiikkiharrastus on ehkä merkittävin yhteisön jäseniä yhdistävä tekijä. Lähes kaikki harrastavat joko musiikin aktiivista keräämistä, soittamista, tai lyriikoiden kirjoittamista - ja esimerkiksi piratismia vastustetaan lähes fanaattisesti, materiaalin on oltava alkuperäistä, tai se ei ole minkään arvoista. Toisaalta esimerksi uusien levyjen, tai vähän tunnettujen artistien musiikki leviää nopeasti mp3 muodossa ja sen pohjalta monet tekevätkin hankintapäätöksensä... Toisin sanoen kopiointi ja musiikin lataaminen netistä hyväksytään tiedonhankinnan keinona ja musiikin levittämisen keinona, mutta musiikkiharrastusta niiden varaan ei voi laskea. Lähes pahin mahdollinen "synti" olisi levittää piraattimusiikkia hyötyä tavoitellakseen.

Edellä mainittujen seikkojen ohella taustalla vaikuttavat myös black metal-maailman tietyt, jopa hiukan stereotypiset käsitykset, jotka vaikuttavat yhteisön jäsenten toiminnassa; uskonnonvastaisuus, kaupallisuuden välttäminen, valtavirrasta eroaminen, elitismi ja yksilöllisyys ovat arvoja sinällään. Kyseisessä yhteisössä tämä ei kuitenkaan ole mitenkään äärimmäistä - monilla julkisilla black metal ja "black metal"-forumeilla olisi "uskottavuuden" kannalta mahdotonta tunnustaa pitävänsä esimerkiksi jostai  listamusiikista, tai vaikkapa jostain bändistä, joka ei syystä eli toisesta ole ko. piirissä arvostettu. Tässä yhteisössä keskeisin kriteeri tuntuu olevan se, että jos makusi ja käsityksesi eroavat oletetusta [ko. kontekstissa], niin se on kyettävä perustelemaan... Ja jos siihen pystyy, niin se hyväksytään - joskin seurauksena voi olla enemmän, tai vähemmän hyväntahtoista nälvimistä.